Suomi on maa, jossa arvostetaan paikallisuutta. Haluamme tukea suomalaista ruokatuotantoa, teollisuutta ja palveluita. Suomessa on pikkuhiljaa myös ruvettu ottamaan julkiset keskustelut vakavasti. Ihmiset haluavat puhua ja tulla kuulluksi tasapuolisesti, erityisesti liittyen oman kotipaikkakuntansa asioihin ja päätöksentekoon. Paikallisväestön kuuleminen on elintärkeää suurten päätösten edessä, julkisista palveluista aina maakauppoihin ja suunnitteilla oleviin projekteihin.
Viime aikoina Lapin maankäytöstä on tehty päätöksiä, joissa paikallisväestön kanta jätetään huomioitta räikeällä ja pöyristyttävällä tavalla. Aiemmin tänä vuonna metsähallituslaki ajoi Saamelaiskäräjät pyytämään apua YK:lta (linkki), mutta vieläkin uudemmat huolestuttavat tapaukset ovat Teno-joen uusi kalastuslaki (linkki/linkki/linkki) sekä Enontekiön suojelualueen malminetsintälupa (linkki).
Aivan viime vuosina on tapahtunut useita huolestuttavia käänteitä. Vuonna 2015 Suomen eduskunta äänesti kumoon Saamelaiskäräjien ehdotuksen saamelaismääritelmäkysymyksessä. Määritelmän oli tarkoitus tuoda loppu puheille, ettei ILO 169 -sopimusta voinut ratifioida aiheen epäselvyyden takia. Äänestyksen yhteydessä eduskunta lykkäsi ILO 169 -äänestyksen kokonaan seuraavalle hallitukselle, joka puolestaan ei ole ottanut asiaa käsittelyyn. Keväällä 2016 syntyi ehdotus uudesta metsähallituslaista, jossa 40 000 hehtaaria Lappia siirrettiin ns. luontotaseesta uuden tuottotaseen alle. Metsähallitus kiirehti vakuuttelemaan, ettei mikään muuttuisi. Lainatakseni Yleä: ”Mutta periaatteessa [metsähallituslaissa] portti lisärahanteolle raottuu hiukan, eikä kukaan tunnu tarkkaan tietävän miksi.” (linkki). Viimeisen, sanotaanko, kolmen viikon aikana paljon puhuttanut Tenon kalastussopimus rajoittaa turistien lohenkalastusta Tenolla 40% ja paikallisten perinteisiä kalastuskeinoja peräti 80%. Paikalliset siviilit ja yrittäjät ovat yksimielisen raivoissaan mm. siitä, että kalastusta rajoitetaan huomattavasti enemmän paikallisten kohdalla kuin turistien. Jos lain tarkoitus on suojella paikallisille elintärkeitä lohikantoja, mutta paikalliset eivät hyväksy sopimusta, on jotain pielessä päätöksenteon etenemisessä.
Eilen, 11.7., uutisoitiin uuden kaivoslain alla myönnetystä ensimmäisestä malminetsintäluvasta. Enontekiöllä sijaitseva etsintäalue kuuluu poronhoitoalueeseen, Käsivarren erämaa-alueesen, Natura-alueeseen ja soidensuojelualueeseen. Paikallinen paliskunta vastusti malminetsintä lupaa, sillä sen mielestä luvanvarainen toiminta aiheuttaa huomattavaa haittaa poronhoidolle. ”Saamelaiskäräjät lausui asiasta kolme kertaa vuosina 2014–2016. Saamelaiskäräjien mukaan [Turvallisuus- ja kemikaalivirasto] ei ole selvittänyt luvan vaikutuksia saamelaiskulttuuriin, kuten kaivoslaissa vaaditaan. Siksi Saamelaiskäräjätkään eivät ole voineet käsitellä lupahakemusta.” (Yle Sápmi, linkki). Saamelaiskäräjillä on tänään (12.7.) esitetty huolestunut lausunto siitä, ettei paikallinen poronhoito kestä kilpailevaa maankäyttömuotoa. Lisäksi luvan saanut Tukes (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) ei ole Saamelaiskäräjien lausunnon mukaan selvittänyt hankkeen vaikutuksia saamelaiskulttuuriin. Kaivoslaki vaatii sitä. (linkki)
Paikallisväestön sivuuttaminen tällaisissa päätöksissä on niin ilmiselvää, että asiaa on uuvuttavaa yrittää purkaa. On myös helppo ymmärtää miksi valtaväestö ei ymmärrä paikallisten suuttumusta. Kyseessä on kuitenkin varsin pieni osa Suomen väestöä, mutta suuri osa Suomen pinta-alaa. Helpolla logiikalla Lapissa kyllä riittäisi tilaa sekä teollisuudelle että paikallisväestölle. Miksi paikalliset eivät iloitsisi uusista työpaikoista ja alueen vilkastumisesta? Lappi on kuitenkin ratkaisevasti erilainen muuhun Suomeen verrattuna , sillä luonnon merkitystä Lapin elinkeinoille ei voida korostaa tarpeeksi. Sekä perinteiset elinkeinot (poronhoito, kalastus, jne) että matkailu, turismi ja virkistysalueet ovat suoraan riippuvaisia luonnon hyvinvoinnista. Muun Suomen teollisuus on luontoon nähden erilaisessa asemassa.Lapin luonto on niin haurasta, että yksikin Talvivaara voisi tehdä laajasta alueesta asuinkelvottoman. Päätösten vaikutukset iskevät luonnollisesti vielä raastavammin saamelaisväestöä ja saamelaisten elinkeinoja kohtaan. Saamelaisten perinteiset elinkeinot ovat aina perustuneet luonnon kiertokulkuun ja luonnon ehdoilla elämiseen.
Lappia kohdellaan kuin siirtomaata, jonka asukkaiden hyvinvoinnista, elinympäristön puhtaudesta, elinkeinojen säilyvyydestä sekä kulttuurista ei tarvitse välittää. Tulevaisuuden turisti ei hyödy saastuneista vesistä sen enempää kuin paikallinenkaan. Sen sijaan paikalliset tarvitsevat puhtaita vesiään nyt ja aina. Sama jatkuu vuodesta toiseen, aina vaan. Oli kyse sitten feikki-gáktia väärinkäyttävästä nykytaiteilijasta tai suoranaisista ihmisoikeusrikkomuksista, meitä kieltäydytään kuuntelemasta. Pyydetään aina katsomaan asioita jonkun muun näkökulmasta. Pyydetään oppimaan jonkun toisen kieltä, jotta voidaan ottaa vakavasti. Suomen kielessä Lapin metsistä ja suojelualueista puhutaan usein sanalla ’erämaa’. Saamen kielessä vastaavaa sanaa ei ole. Erämaaksi nimitetyt alueet eivät ole autiona. Siinä maassa ei ole mitään mistä ottaa. Siinä maassa ei ole tyhjää tilaa. Lappi ei ole myytävänä.
Petra Laiti 