Anteeksipyyntöä odotellessa

Yle julkaisi eilen, 4.11., tämän uutisen: ”Valtiolta viimein anteeksipyyntö kaltoinkohdelluille lapsille”.  Juttu käsitteli vuosina 1937-1983 koulukoteihin sijoitettuja lapsia ja heidän kaltoinkohteluaan. Luin jutun huolella läpi, ja jälleen kerran minut valtasi kaksijakoinen tunne.

Olen puoliksi suomalainen, ja niistä juurista hyvin ylpeä, aivan yhtä paljon kuin saamelaisistakin juuristani. Tunnen velvollisuudekseni tuntea kummankin kansan historian ja kulttuurin, sikäli kuin se on mahdollista. Tuplaidentiteetti on näin sekä lahja että taakka; tämä uutinen näytti minulle jälleen kerran sen, että välillä on mahdotonta nähdä harmaan sävyjä. Totta kai on aivan pöyristyttävää, että valtion anteeksipyyntö tulee näin myöhään. Totta kai on ihanaa, että anteeksipyyntö ylipäätään tulee. Totta kai on hyvä, että tällaisista traumoista puhutaan ja niitä tuodaan esille. Olen onnellinen niiden perheiden puolesta, jotka voivat nyt huokaista helpotuksesta.

Saamelaislasten asuntolakokemukset pohjautuvat pitkälti assimilaatiotoimiin. Lapset laitettiin suomalaisiin kouluihin joissa mm. saamen kielen puhuminen oli kiellettyä, joskus jopa väkivallan uhalla. Tarkoituksena oli tehdä lapsista suomalaisia, joiden siteet omiin juuriinsa olisivat lopullisesti katkenneet. Näin saamelaiskulttuuri olisi hävitetty kokonaan. Tällaisia asuntoloita oli toiminnassa pitkälti samoihin aikoihin, kuin suomalaisia koulukoteja. Koulukodeista poiketen saamelaislapset kuitenkin joutuivat näihin kouluihin huomattavasti nuorempina, jopa seitsemänvuotiaina, eikä vaihtoehtoja ollut. Siinä missä koulukoti oli lastenhuollon päätepysäkki, saamelaislapsille suomalaiskoulu oli pakko. Viime aikoina on näkynyt useita haastatteluja aiheesta, ja saamelaiset ovat pohtineet kielen menettämisen traumaa ja lapsen kokemuksia olla erossa perheestään useita kuukausia kerralla. (linkit tekstin lopussa)

Siispä kysymys kuuluu: Milloin saamelaisten vastaavista traumoista pyydetään anteeksi?

Ylen jutussa puhutaan toistuvasti:

”Lasten- ja koulukodeissa eläneet lapset ovat jo vuosia odottaneet valtiolta julkista anteeksipyyntöä saamastaan kohtelusta.”

”.. tunnustus osoittaisi, että koulukotilapsia kohtaan on tehty väärin ja he eivät ole syyllisiä saamaansa huonoon kohteluun.”

”Eri tutkimuksissa he ovat kertoneet kokemastaan alistamisesta, väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.”

Erityisesti näissä kohdissa reaktioni on vaikeasti kaksijakoinen. Suomalainen yhteiskuntakriitikko minussa on huojentunut ja optimistinen. Saamelainen nuori minussa on niin kovin väsynyt. Nämä samat asiat, samat toimenpiteet, samat traumat asuvat ties kuinka monennessa sukupolvessa saamelaisten keskuudessa. Eritoten nuoret kantavat harteillaan uskomattoman määrän muiden ihmisten traumoja, kun selvittämättömät kivut jäävät hiljaisuuteen.

Yksikään vanhempi ei olisi laittanut lastaan Suomen asuntolakouluihin, jos olisi tiennyt lapsen alistetuksi, kiusatuksi, hyväksikäytetyksi tai muuten väkivallan uhriksi. Nyt, kun suomalaisilta kotikoulu-uhreilta pyydetään anteeksi, olisi otollinen aika Suomelle myös pyytää anteeksi saamelaisilta. Minun on vaikea kuvitella, että ilo rauhan saamisesta olisi keltään pois, vaikka anteeksi pyydettäisiin useammalta taholta. Miksi siis saamelaisten traumat eivät sovi samaan anteeksipyyntöön?

Suomen haluttomuus auttaa tällaisten asioiden käsittelyssä on suuri tekijä siinä, ettei moni välttämättä edes usko niiden tapahtuneen lainkaan. Saamelaisten kohdalla samaa epäluuloisuutta ruokkii myös peruskouluopetuksen puutteellisuus sekä keskustelukulttuurin yleinen hajoaminen Suomessa. Juuri tätä on saamelaisten eriarvoinen asema vuonna 2016: saamelaisten kuuluu olla iloisia sellaisten suomalaisten takia, joilta pyydetään heille identtisiä traumoja anteeksi, ja samalla kuulla takaisin, että ”eikö noita teidän juttuja voisi jo unohtaa”.

Anteeksipyyntö tässä tilanteessa loisi huomattavasti nykyistä positiivisemman ilmapiirin neuvotella ja tehdä yhteistyötä. Se myös opettaisi suomalaisille arvokkaan opetuksen heidän omasta historiastaan ja näyttäisi, että valtio on sitoutunut tasa-arvon toteuttamiseen. Suomalaisten omankin historiantuntemuksen kannalta koen tärkeäksi, ettei näitä tapahtumia pyrittäisi unohtamaan. Historian unohtuessa virheitä on nimittäin helppo toistaa.

Saamelaisten asuntolakokemuksista voi lukea mm. näistä linkeistä:

Yle, 3.2.2016: Totuuskomissioehdotus
Yle, 16.10.2016: Äidinkielen menetys
HS, 30.10.2016: Kiusaaminen kouluissa  

Otsikkokuva: Yle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s