”Miten saamelaisia voi auttaa?”

Mitä kauemmin olen saamelaisasioista puhunut, sitä useammin minulta on ruvettu kysymään, mitä saamelaisten hyväksi voi tehdä. Samoin kysytään tiedonlähteitä, oppimateriaalia ja muuta mahdollista jaettavaa. Tämä kirjoitus on pieni ikkunanavaus saamelaisten auttamiseen sekä tarjoaa muutamia keinoja ja pointteja pohdittavaksi.

Pohjustaakseni aihetta hieman: yleisin minulle esitettävä kysymys on ylivoimaisesti:

  1. “Mistä löydän tietoa saamelaisista?”

Tietoa löytyy kyllä vaikka millä mitalla, kunhan tietää mistä etsiä. Valitettavasti suomalaisen yhteiskunnan ongelma on edelleen, ettei saamelaisista juurikaan kerrota kouluissa emmekä saa suunvuoroa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tämä tekee tiedon löytämisestä ymmärrettävän vaikeaa, ja siksi monet sivustot ovat omin voimin keränneet tietopankkeja. Esimerkiksi bloggarikollegani Heidi on tehnyt kerrassaan erinomaisen linkki- ja kirjalistan, joka kannattaa tsekata läpi tietoa etsiessä!

Loppujen lopuksi juuri krooninen tiedonpuute on syy siihen, että saamelaisia ei huomioida, unohdetaan huomioida tai jätetään huomiotta virheellisten käsitysten pohjalta. Tällä hetkellä vastuu suomalaisten valistamisesta on käytännössä some-aktiivisilla saamelaisilla, jotka saavat kiitokseksi osakseen trollipuheita ja pilkkaa. Tämä myös osaltaan nostaa kynnystä kysyä asioista; kiinnostuneenkaan ei ole mielekästä osallistua keskusteluun, jos näkee osallistujien kokevan häiriköintiä sivutuotteena. Siksi ns. “hiljaisten” tiedonlähteiden kysyntä on somessakin suuri. Kun tiedonlähteen sitten jostain löytää, seuraava kysymys on usein:

  1. “Miten saamelaisia voi auttaa?”

Vastaan tähän kysymykseen yleensä: esittämällä kysymyksiä oikeille tahoille. Viittaan tällä siihen, että saamelaisten päätöksentekoelinten, kansalaisjärjestöjen, aktivistien ja palkka- sekä vapaaehtoistyöläisten aika menee jo nyt siihen, että tuotamme, levitämme ja suojelemme tietoa, perinteitä, kieltä ja kulttuuria yhteisömme sisällä. Saamelaisilla itsellään ei käytännössä ole aikaa eikä resursseja ryhtyä lisäksi hartiavoimin valistamaan suomalaisia kouluja, virastoja, päättäjiä tai yksittäisiä ihmisiä, vaikka pyyntö olisi kuinka kauniisti esitetty. Vastaamme toki parhaamme mukaan, mutta henkilökohtaisilla resursseilla on rajansa. Kysymyksiä saamelaisista oppimateriaaleista, kirjoista, elokuvista ja musiikista kannattaa siis esittää erityisesti myös niille tahoille, joista saattaisit normaalisti kysyä; koulusta, kirjastosta, kaupasta jne.

Tähän kehotukseen ensimmäinen vasta-ajatus saattaa olla: “No niiltä vastataan kuitenkin, ettei ole”. Tämä on täysin mahdollista ja jopa todennäköistä. Kysyminen kannattaa silti, sillä ideaalitilanteessa ketju toimii esimerkiksi näin: kysyt kirjastosta saamelaista käännöskirjallisuutta → kirjasto ottaa yhteyttä vaikkapa Inarin kirjastoon, jossa sitä on rutkasti → kirjoja on mahdollista lähettää tai tilata lisää. Tällä tavoin tiedonpyyntö, tiedonvälitys ja tiedon toimittaminen kulkevat niille tarkoitettujen reittien kautta ja vastuu saamelaisten yksilöiden harteilla kevenee. Mitä useammin saamelaisia edustavat instituutiot voivat ja saavat toteuttaa niille tarkoitettua tehtävää, sitä paremmin tietoa pääsee eteenpäin suomalaisiin instituutioihin ja sitä paremmin voidaan perustella, että saamelaiset instituutiot paitsi tarvitsevat, myös ansaitsevat tarvittavat resurssinsa, sillä saamelaisten tuottamalle materiaalille on kysyntää.

Tähän kysymykseen olennainen liitännäiskysymys on, mikä aihe on polttavin kysymys tai mikä aihealue erityisesti kaipaisi apua ja tukea. Vastaus on vaikea, mutta lopulta yksinkertainen. Apua, tukea ja resursseja kannattaa suunnata sille alueelle, josta itse on kiinnostunut. Saamelaisyhteiskunnan kaikki osa-alueet aina oikeuskysymyksistä terveydenhuoltoon ja oppituntien sisällöstä tilojen hakemiseen ovat hyvä kohde auttaa ja tukea. Yhteistyötä voi tehdä myös saamelaisyhdistysten kanssa, esimerkkeinä sosiaali- ja terveysasioihin keskittyvä Sámi Soster, paikallisesti toimivat Mii-searvvi (Rovaniemi), Oulu Sámit (Oulu), Bárbmu (Tampere & Jyväskylä, Keski-Suomi ja Pirkanmaa) tai City-Sámit (Helsinki, pääkaupunkiseutu), Vuohču Sámiid searvvi (Vuotso, Sodankylä), Kolttakulttuurisäätiö, inarinsaamelainen kulttuuriyhdistys Aanaar Säämmiliih, tai vaikkapa puheenjohtamani nuorisoyhdistys Suoma Sámi Nuorat (ainakin puolet mahdollisista jäi mainitsematta, lista on todella pitkä).

On syytä mainita myös, että paikallisella tasolla toimivien yhdistysten haasteet ovat juuri kaupungin tai kunnan kanssa toimimisessa julkisiin palveluihin liittyen. Erityisesti saamelaisalueen ulkopuolella asuvien saamelaislasten opetus nimenomaan saamen kielillä on haaste, sillä siihen ei ole olemassa minkäänlaista valmista toimintamallia. Toisin sanoen on täysin kustakin kaupungista tai kunnasta kiinni, miten hyvin varhaiskasvatusta ja opetusta saameksi järjestetään, jos järjestetään. Samaten esimerkiksi mielenterveyspalveluiden saaminen saameksi tai edes saamelaisasioista tiedostavalta henkilöltä on liki mahdotonta löytää siitä huolimatta, että alkuperäiskansanuorilla on tutkitusti enemmän taipumusta masennukseen ja ahdistukseen. Tällaisissa asioissa hyvä tapa auttaa on olla yhteydessä kotikunnassaan työskenteleviin ihmisiin, päättäjiin ja virastoihin, sekä tietysti paikalliseen saamelaisyhdistykseen, ja yksinkertaisesti kysyä nykytilannetta ja avuntarpeen määrää.

Jos et tiedä, miten mainittuihin tahoihin saisi yhteyttä, on olemassa spontaanejakin keinoja tuoda meitä näkyväksi arjessa. Lue Yle Sápmin suomeksi käännettyjä uutisia Saamenmaalta (ne kun eivät aina näy Ylen isolla sivulla). Jos pidät elokuvista, hanki tai lainaa saamelaiselokuvia kokoelmiisi. Jos matkailet pohjoisessa, käy Siida-museossa ja suosi saamelaisten itsensä tekemiä käsitöitä halpojen kopioiden sijaan. Jos olet henkilö, joka käy seuraamassa seminaareja, esitä siellä kysymyksiä eri alojen asiantuntijoille. Kysy lapsesi luokanopettajalta, millaista opetusta hän saa saamelaisista. Tai opettele saamenkielinen sana päivässä, vaikka huviksesi!

  1. Mitä saamelaiset haluavat?

Minulta kysytään myös usein, mitä “saamelaiset haluavat”. Sellaiseen kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä saamelaiset ovat kansa, eivät poliittinen ryhmä. Me emme voi toiveita lausuessamme keskittyä pelkästään Suomessa asuviin saamelaisiin, vaan mielissämme ovat myös valtioiden rajojen eri puolin asuvat sukulaiset, ystävät ja kollegat, jotka tekevät töitä samojen asioiden eteen. On myös vaarallista ajatella, että yhdelläkään yksittäisellä henkilöllä tai taholla olisi antaa yksiselitteinen vastaus siihen, mitä kokonainen kansa toivoo ja tahtoo, näin ei koskaan ole eikä tule olemaan. Ennemminkin tilanne on tällä hetkellä se, että saamelaisten on hyvin vaikeaa käydä sellaista keskustelua keskenään valtion rajojen, valtioiden rakenteiden sekä kielimuurien takia.

Selventääkseni, saamelaiset kollektiivisesti voivat puhua keskenään vain hyvin perustasolla olevista tavoitteista. Nykyaikaiset syyt tähän ovat yksinkertaiset, mutta laajat. Saamelaiset ovat kansa, joka asuu neljän valtion rajojen yli ja läpi, neljällä eri aikavyöhykkeellä, neljän eri valuutan piirissä, kahdessa EU-maassa, yhdessä NATO-maassa ja yhdessä NATO:n vihollismaassa. Saamelaisväestö puhuu yhteensä yhdeksää saamen kieltä sekä neljää valtakieltä, eivätkä suinkaan kaikki ymmärrä toisiaan ilman tulkkia. Jokaisessa maassa on oma lainsäädäntönsä, omat rakenteensa saamelaispoliittiselle päätöksenteolle sekä omat oikeudelliset tilanteensa. Osassa maista on enemmän resursseja, osassa huomattavasti vähemmän. Kaikki tämä vaikuttaa siihen, millaista keskustelua meidän on mahdollista käydä keskenämme. Saamelaisten kollektiivista auttamista kansana tehdään siis lähinnä kansainvälisellä tasolla, silloinkin hyvin hitain askelin.

Ongelman kokonaiskuvan laajuus saattaa tulla järkytyksenä; niin se tulee minullekin aina kun pohdin sitä. Juuri siksi matalan kynnyksen auttaminen sekä arkisten asioiden helpottaminen ovat niin tärkeitä projekteja. Isoja ongelmia ei voida ratkaista, jos ei ole näyttöä tai esimerkkiä siitä, miten arki käytännössä hoituu. Ja samaten isoja asioita olisi helpompi ratkaista, jos ei tarvitsisi kantaa huolta arjen sujuvuudesta.

Tiivistetysti siis: minulla ei ole vastausta siihen, mitä saamelaiset kollektiivisesti haluavat. Sen sijaan voin antaa esimerkkejä pienistä ja isommista asioista, joita itse näkisin edistyksenä.

Pieniä asioita lyhyellä tähtäimellä:

  1. Saamelaisten kansallispäivä 6.2. olisi maanlaajuinen liputuspäivä, jolloin Saamen lippu nostettaisiin salkoon.
  2. Kun eduskunnassa puhutaan saamelaisia koskevista oikeusasioista, täysistuntoon kutsuttaisiin Saamelaiskäräjät kommentoimaan ja lausumaan.
  3. Maanlaajuisissa vaaleissa vaalipaneeleissa ja vaalikoneissa ehdokkailta kysyttäisiin saamelaisista ja saamelaisten oikeusaseman parantamisesta.
  4. Julkisten virkojen koulutuksiin kuuluisi vähimmäisoppimäärä kielioikeuksista sekä niiden toteuttamisesta käytännössä.

Isoja asioita pidemmällä tähtäimellä:

  1. Suomen valtio pyytäisi anteeksi saamelaisten pakkoassimilointia sekä tunnustaisi saamelaisia kohtaan tehdyt rikokset niin historiassa kuin nykyajassa.
  2. Saamelaiskäräjille annettaisiin valta päätöksentekoon nykyisen lausunto-oikeuden sijaan, toisin sanoen saamelaiset saisivat päätäntävallan omiin asioihinsa julkisen sektorin sijaan. Eduskunnan ei pitäisi olla saamelaisten oikeuksien ensisijainen säätelijä.
  3. Perustettaisiin saamelaisten asuntosäätiö, jonka tehtävänä olisi rakennuttaa ja ylläpitää asuntojen rakentamista saamelaisalueelle, jotta erityisesti saamelaisnuorten olisi helpompi palata kotiseutualueilleen.
  4. Jokaisessa ministeriössä, virastossa ja kunnallishallinnossa olisi poliittisesti neutraali vähemmistöasiantuntijan paikka, jonka tehtävänä olisi pitää kirjaa kunkin alueen vähemmistöjen oikeuksien toteutumisesta. Mielellään jopa niin, että asiantuntijoita olisi useampi erityyppisille vähemmistöille. 

Nyt vain hihoja käärimään!