«Når det ikke nytter med sultestreik, argumenter eller demonstrasjoner er det bare et språk myndighetene forstår. Det er deres eget språk».
”Kun nälkälakot, argumentointi ja mielenosoitukset eivät auta, on jäljellä vain yksi kieli, jota vallanpitäjät ymmärtävät. Se on heidän oma kielensä.”
1970-luvulla Norja halusi rakentaa padon, jonka seurauksena saamelaisten asuttamia alueita jäisi veden alle. Saamelaisyhteisön vastareaktio oli historiallinen. Protestit hankkeelle kasvoivat niin suuriksi, että Norja harkitsi puolustusvoimien käyttöä saadakseen saamelaiset ja ilmastoaktivistit pois rakennustyömaan tieltä. Oslossa parlamentin edessä oli saamelaisia jopa nälkälakossa. Ponnisteluista huolimatta hanke toteutettiin, joskin alkuperäisistä suunnitelmista mukautettuna. Yllä olevan lainauksen tokaisi Niillas Aslaksen Somby NRK:lle, kun häntä haastateltiin Alta-konfliktin jälkeen. Somby nimittäin yritti kahden muun ihmisen avulla sabotoida rakennustöitä räjäyttämällä pommin.
Alta-konfliktia pidetään laajalti saamelaisten oikeuksien kohenemisen liikkeellepanijana, sillä se nosti kansamme maailmankartalle massiivisten protestien herättäessä yhä enemmän Norjalle kiusallista huomiota. Saamelaisten poliittisella vastarinta-aatteella on siis olemassa erinomainen esimerkki siitä, miltä maitamme ja vesiämme tuhoavan rakennushankkeen vastustaminen näyttää.
Apropoo.
Liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt ryhtyä selvittämään, miten jäämeren rata rakennetaan Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen. Saamelaisten kannalta pahimmalle reittivaihtoehdolle on siis näytetty keskustanvihreää valoa. Perusteluiksi tälle lukeutuu paljon kertova lainaus LVM:n omasta selvityksestä: ”Laaditun kuljetusennusteen liikennemäärillä kaikki vaihtoehdot ovat yhteiskunta-taloudellisesti kannattamattomia. Pitkällä aikavälillä tilanne saattaa kuitenkin muuttua.” Selvityksen voi lukea täältä.
En aio tässä tekstissä käydä läpi kaikkia niitä syitä, joiden takia saamelaiset ja monet muut paikalliset niin ehdottomasti vastustavat hanketta. Halutessaan voi lukea esimerkiksi edellisen tekstini aiheesta tai tuoreemman blogin Janne Hirvasvuopiolta, voi seurata saamelaisten keskustelua twitterissä tai Facebookissa, voi matkustaa pohjoiseen ja nähdä omin silmin, miten massiivisesta hankkeesta on kyse. Tai voi tehdä kuten ministeriö: tavata Saamelaiskäräjät kerran ja todeta, että lainmukainen neuvotteluvelvoite on nyt täytetty eikä asiasta tarvitse enää meidän kanssamme puhua.
Julkisuudessa on nähty sekä LVM:n että kansanedustajien sanovan, että saamelaiset ovat ja tulevat olemaan kiinteä osa neuvotteluja. Lause ”saamelaisia on kuultu” on kuitenkin eri asia kuin ”saamelaisia on kuunneltu”. Saamelaiskäräjälaki velvoittaa ministeriötä kuulemaan saamelaisia, sen sijaan laki ei sisällä minkäänlaista velvoitetta huomioida kantaamme. Kuulemiset ovat siksi usein yhtä tyhjän kanssa.
Siinä piilee Suomen saamelaispolitiikan kavaluus. Saamelaisille tullaan vakuuttelemaan, että Saamelaiskäräjät ovat kiinteä osa neuvotteluita ja ovat osallisia koko prosessin ajan. Me tiedämme jo valmiiksi, että se tarkoittaa käräjien saavan nurkkapaikan, josta toistetaan ”Ei”-sanaa suomalaisten nyökkäillessä kyllästyneinä. Saamelaisyhdistykset tulevat kirjoittamaan lukemattomia kannanottoja, juoksemaan kuulemisissa ja seminaareissa ja puheita pitämässä ja kansanedustajia tapaamassa, ja meille tullaan kertomaan, että suunnitelmat etenevät. Saamelaiset tulevat antamaan lausuntoja medialle ja saavat nähdä kantansa artikkelin viimeisessä kappaleessa, poissa ihmisten silmistä. Näen jo edessäni lukemattomat työtunnit, jotka minuakin odottavat. Ja koko tämän ajan tulen tietämään, että jos ministeriö haluaa, niin ministeriö ottaa. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan antaman lausunnon perusteella on helppo järkeillä, että näin on käynyt nytkin.
On helppo kuvitella, että tämä asenne on yltiöpessimistinen. Saamelaisilla ei kuitenkaan ole enää varaa optimismiin. Minä tiedän neuvotteluprosessin menevän näin, koska niin on käynyt joka ainoan maankäyttöön liittyvän hankkeen kanssa sen jälkeen, kun Suomi kieltäytyi ratifioimasta oikeuksiamme vahvistavaa ILO 169-sopimusta. Me olemme nähneet ja kokeneet tämän lausuntorumban niin monta kertaa, että usko sen toimivuuteen on käytännössä nollilla. Minä tiedän, koska tämä on Suomen tapa toimia kanssamme. Pyytää paikalle, kysyä mielipidettä, sulkea ulos huoneesta ja toimia oikeksiemme vastaisesti. Tiedän, koska näin kirjoitin Tenon sopimusta käsittelevässä tekstissäni viime kesänä:
Meille tämä on Alta, Gállok, Kiruna, Nussir, Inari, Fosen, Girjas, Lokan tekoallas, metsähallituslaki ja kaikki ne lukemattomat muut kerrat kun olemme joutuneet puolustamaan ja aivan liian usein häviämään kiistan meidän maistamme, vesistämme, elämästämme.
Olisin voinut kirjoittaa tuon kohdan sanasta sanaan tämän tekstin yhteyteen enkä välttämättä olisi edes muistanut, että olin sen jo kerran tehnyt. Se kertoo paljon Suomen toistuvasta kaavasta kohdella saamelaisia kuin lapsia, jotka eivät tiedä omaa parastaan.
Jos radan rakennustyöt aloitetaan, Suomi on rikkonut paitsi lakiin kirjattua saamelaisten itsemääräämisoikeutta, myös alkuperäiskansojen YK:n määrittelemiä oikeuksia, sekä toiminut Pariisin ilmastosopimusta ja Agenda 2030:a vastaan. Käynnistämällä hankkeen Suomi murentaa pohjan mahdolliselta valtion ja saamelaisten väliseltä totuus- ja sovintokomissiolta, jonka aloittamista viime kuukausina on pohdittu. Jos rata rakennetaan, niin Suomi on myös sinetöinyt asemansa tekopyhänä ihmisoikeuksien puolestapuhujana, joka valitsi katsoa toisaalle ajaessaan alkuperäiskansan yli. Se ei tule jäämään muulta maailmalta eikä varsinkaan muilta alkuperäiskansoilta huomaamatta. Radan vastustaminen ei rajoitu myöskään pelkästään saamelaisiin; vastustajien riveissä on jo nyt paikallisten lisäksi useita luonnonsuojelujärjestöjä, yhteiskuntavaikuttajia ja poliitikkoja.
Kuka tahansa voi osallistua auttamiseen. Voi lähettää sähköpostia liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenille. Listan voi katsoa täältä. Samanlaisen sähköpostin voi lähettää myös kelle tahansa kansanedustajalle. Lisäksi kehoittaisin olemaan tarkkaavaisia ja jakamaan mahdollisimman paljon saamelaisten ääntä julkiseen keskusteluun. Tästä voidaan ainakin aloittaa.
Mitä minä itse sitten pohdin tällä hetkellä? Tulevaisuus, jossa jäämeren rata on todellisuutta, on tulevaisuus, jota halua edes ajatella. Jos ratahankkeen vastustaminen vaatii lausuntoa lausunnon perään, teen sen. Jos se vaatii eduskunnassa päivästä toiseen ravaamista, teen sen. Jos se vaatii sen, että seison kaivinkoneen edessä julistamassa, että tästä te ette kulje, niin teen sen. Enkä ole yksin. Alta-konflikti synnytti Saami Resistance -liikehdinnän. Jäämeren rata koskisi huomattavasti suurempaa aluetta kuin Alta-hanke. Onko valtio siis ymmärtänyt, millaisen vastarinnan hankkeen käynnistäminen todella nostattaisi? Voidaan kuitenkin todeta yksi asia varmaksi; jäämeren rata olisi toteutuessaan asia, jota saamelaiset eivät anna anteeksi.
”Go ii ábut nealgudanstreaikkain, ákkastallamiin, ii ge miellačájehemiin, de lea dušše okta giella maid eiseválddit ipmirdit. Dat lea sin iežaset giella.
ČSV.
Petra Laiti 