Tekstissä käytetyt tilastot ja aineistot eivät sovellu kaikenikäisten luettavaksi.
Valtakunnallinen kriisipuhelin löytyy numerosta 010 195 202 (arkisin klo 9.00–07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00)
Mielenterveys- ja kriisiapua voit hakea täältä.
Saamelaisten itsemurhien ehkäisysuunnitelman voi lukea täältä.
Kuva: Survival International
Mitä useammin puhutaan saamelaisten ahtaalla olevista maankäyttöoikeuksista, sitä useammin näkee myös puhuttavan mielenterveydestä ja itsemurhista. Olen käydyissä keskusteluissa kuitenkin huomannut, että monet ei-saamelaiset eivät tunnu aivan ymmärtävän, miksi itsemurhista keskustellaan maankäytön tai elinkeinojen yhteydessä. Miten esimerkiksi jäämeren rata ja itsemurhat liittyvät toisiinsa?
Survival International, alkuperäis- ja heimokansojen kulttuurien eloonjäämisen turvaamiseen pyrkivä organisaatio laati vuonna 2007 ja sittemmin vuonna 2015 uuvuttavan raportin nimeltä ”Progress can kill” [Edistys voi tappaa], joka analysoi alkuperäiskansojen itsemurhien syitä. Raportti toteaa, että ilmiö todella on maailmanlaajuinen ja alkuperäiskansojen itsemurhariskit ovat kaikkialla moninkertaiset valtaväestöön verrattuna. Maankäyttöön ja siihen perustuviin elinkeinoihin liittyviin itsemurhiin on raportin mukaan löydettävissä alkuperäiskansoille täysin itsestäänselviä syitä.
Jos pääsy perinteisille maille katkaistaan, joko elinkeinon loppumisen tai muun esteen vuoksi, ja alkuperäiskansa ei enää pääse harjoittamaan elinkeinoaan, tapahtuu useita asioita. Ensimmäinen, välitön vaikutus on itse elinkeinon harjoittajiin. Ihmiset joutuvat kääntämään elämänsä suunnan sopeutuakseen emovaltion tapoihin ja käytäntöihin. Koska emovaltiot harvoin (jos koskaan) ottavat alkuperäiskansoja koskevia rakenteellisia ongelmia huomioon, on sopeutuminen valtion käytäntöihin jo lähtökohtaisesti vaikeampaa. Tähän lukeutuvat mm. mahdollinen kielimuuri, hankittu osaaminen, arvot, sosiaaliset käytännöt, jne. Sopeutumattomuus ja siitä syntyvä ahdistus yhdessä elinkeinon loppumisesta syntyneen trauman kanssa johtavat raportin mukaan räjähdysmäisellä tavalla erityyppisiin sosiaalisiin ongelmiin, kuten sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen, terveydentilan heikkenemiseen, päihteiden käyttöön ja lopulta itsemurhiin.
Toinen, pitkäaikaisempi vaikutus on, että elinkeinojen kadotessa myös alkuperäiskansojen muuta kulttuuria ylläpitäneet rakenteet hajoavat. Elinkeinon sanasto unohtuu käytön puutteessa, elinkeinosta saadut materiaalit perinteisten työkalujen tai vaatetuksen tekemiseen katoavat, jättäen jälkeensä vain näennäisiä kulttuurillisia osia. Survival Internationalin raportissa usein nähty lause on, että alkuperäiskansa tuntee itsensä hyödyttömäksi ja merkityksettömäksi, kun ei saa harjoittaa perinteisiä elinkeinojaan eivätkä sopeudu usein rasististen mallien mukaan rakennettuun yhteiskuntaan. Maankäytön katkaisua voi siis verrata siihen, että keho kävelee, mutta sydän ei syki eikä aivoissa kulje ajatus.
Kolmas vaikutus, jota raportti ei suoraan käsittele, on itsemurhien vaikutus pieniin yhteisöihin jo pelkissä numeroissa, henkisestä hyvinvoinnista puhumattakaan. Tämä koskee erityisesti arktisia alueita, joiden yhteisöt ovat perinteisesti pieniä ja pitkien välimatkojen päässä toisistaan. Vaikka esimerkiksi Grönlannissa ja Tanskassa tehtäisiin lukumäärällisesti sama määrä itsemurhia, on suhteellinen vaikutus väestöön huomattavasti voimakkaampi Grönlannissa. Jos kummassakin tehtäisiin vuoden ajan itsemurha päivässä, olisi luku suhteessa väkilukuun 0,00006% Tanskassa, mutta 0,006 Grönlannissa. 365 itsemurhaa vuodessa Grönlannissa vastaavat siis noin 34 000 itsemurhaa Tanskassa. Kukin voi omassa päässään pohtia, mitä Suomessa tehtäisiin, jos Savonlinnan väkiluvun kokoinen väestömäärä päättäisi tehdä itsemurhan yhden vuoden aikana (vrt. vuonna 2016 itsemurhia tehtiin Suomessa reilut 700). Survival Internationalin mukaan Grönlannin itsemurhariski ikäluokassa 15-24 on 396 itsemurhaa per 100 000 ihmistä ikäluokassa. Esimerkissä käyttämäni luku ei siis ole täysin tuulesta temmattu. Vastaavia esimerkkejä on voi lukea mm. Attawapiskatin (Kanada) kylästä, jossa 11 ihmistä yritti itsemurhaa saman illan aikana. Lisää Kanadan tilastoja löytää myös täältä.
Saamelaisyhteisössä aihe on edelleen herkkä ja tuskin lakkaa olemasta sitä. Vasta viime vuosina ilmiötä on ruvettu entistä tarkoituksenmukaisemmin dokumentoimaan. Umeån yliopiston tutkimuksen mukaan noin kolmannes Ruotsin nuorista poronhoitajista on harkinnut itsemurhaa. Samainen Ylen uutinen luonnehtii, että arktisen alueen alkuperäiskansojen itsemurhat ovat ”viimeisten vuosikymmenten aikana muuttuneet harvinaisesta ilmiöstä epidemiaksi”. Utsjoella on tänä vuonna järjestetty jopa itsemurhien ehkäisykurssi, jolle on kuulemani mukaan riittänyt osallistujia. Viimeksi viime viikolla Maailman Kuvalehdessä sivuttiin aihetta joiuista kertovassa artikkelissa. Artikkelit toistavat samoja syitä, joita Survival Internationalin raportissakin on nähtävissä; ahdistuneisuus ja masennus oman elinkeinon tulevaisuuden vuoksi sekä käytössä olevan maa-alueen hupeneminen putkahtelevat esiin tuon tuostakin.
Tässä kohtaa keskustelua törmäsin tällä viikolla kommentteihin, joita en toista tähän saamelaisten lukijoiden nähtäväksi. Mainittakoon, että ilmiön yhteyttä valtion saamelaisvastaisiin päätöksiin ja maankäytön ongelmiin vähäteltiin. Siksi haluan kirjoittaa tämä auki, jotta asia olisi mahdollisimman selvä.
Kun sanomme, että jäämeren radan tulo johtaisi lisääntyviin itsemurhiin, me tarkoitamme sitä, että radan ratkaisevasti heikentävät vaikutukset poronhoitoon lisäisivät mittavasti jo ennestään tiukilla olevan elinkeinon harjoittajien harteilla olevaa taakkaa. Kun me sanomme, että ilmastonmuutos lisää itsemurhia, puhumme siitä epätoivosta, joka syntyy, kun seuraa oman elinkeinonsa käyvän yhä vaikeammaksi huomattavasti itseään suurempien voimien edessä. Kun me sanomme, että valtion saamelaisvastaiset päätökset lisäävät itsemurhia, me tarkoitamme jatkuvaa pettymysten sarjaa, jonka saamelaiset joutuvat kerta toisensa jälkeen kokemaan, kun valtio toistuvasti tekee päätöksiä, joiden tiedämme vauhdittavan masentuneisuuden, ahdistuksen ja pahan olon syntymistä ihmisissä, jotka me tunnemme.
Ja siinäpä se onkin.
Me kaikki tunsimme jonkun. Jotkut meistä tunsivat useita. Se saattoi olla perheenjäsen, ystävä, luokkatoveri tai tutun tuttu, mutta me kaikki tunsimme joskus jonkun. Siksi joka ainoa työtunti, projekti ja kurssi itsemurhien ehkäisemiseksi saamelaisalueella on kultaakin kalliimpi. Siksi me toistamme, että kolonialismin vaikutukset eivät näy vain alueella tapahtuvassa ”kehityksessä”, vaan myös niissä haavoissa, jota valtaväestön ajama kehitys repii yhteisöön. Siksi niin moni meistä myös kavahtaa kaivoshankkeiden, ratahankkeen, metsähakkuiden ja muiden vastaavien yhteydessä puhutuista tuotoista. Taloudelliset tuotot, jotka perustuvat saamelaisten maankäytön ahtaalle ajamiseen, eivät vastaa niitä menetyksiä, joita yhteisömme kokee niiden jälkimainingeissa. Eivät sitten millään.
Petra Laiti 