Vietin viikonlopun Oulussa kokoustaen Suomen Saamelaisnuoret ry:n kanssa, mikä sattumalta käynnisti mielenkiintoisen tapahtumasarjan. Kokoustaesamme kokoushuoneen ohitse käveli mies, jolla oli päässään feikki neljäntuulenlakki. Koska tilanne tuntui absurdilta, ja koska minulle usein sattuu sellaista käydessäni Oulussa, twiittasin asiasta näin:
Seuraavana aamuna kommentini olivat täynnä solvauksia, vähättelyä, pilkkaa ja suoranaisia rasistisia kommentteja saamelaisista. Kävi ilmi, että joku oli ilmoittanut olevansa henkilö, jonka näin, ja päätti reagoida asiaan tällä tavoin:
En koe tarvetta julkaista henkilön nimeä – ei ole mitään tapaa todistaa, että kyseessä olisi ollut juuri tämä henkilö. On kuitenkin selvää, että minulle vyörynyt kansalaispalaute oli peräisin juuri näistä kommenteista. Saamieni kommenttien perusteella on jälleen tarvetta väntää muutamia asioita rautalangasta, joten pyrin tässä kirjoituksessa vastaamaan kahteen kysymykseen.
- Miksi feikkineljäntuulenlakin käyttö on kyseenalaista?
- Mistä minä tiedän, että näkemäni lakki oli feikki?
Aloitetaan ensimmäisestä.
Kulttuurinen omiminen on ilmiö, jossa valtaväestöön kuuluva hyväksikäyttää yhteiskunnallisesti altavastaajan asemassa olevan vähemmistön kulttuuria, usein tietämättä hyväksikäytettyjen elementtien merkityksestä vähemmistökulttuurissa. Esimerkiksi: Yritys, joka valmistaa feikkejä neljäntuulenlakkeja myy tuotettaan luomalla mielikuvaa ”autettisesta” saamelaiskulttuurista, vaikka tosiasiassa tuote koetaan saamelaisten keskuudessa halventavana ja kulttuuria loukkaavana.
Taustalla on olennaisesti historiallinen kokemus: vähemmistö on näissä tapauksissa useimmiten joutunut kokemaan syrjintää, rasismia ja väkivaltaa kulttuurinsa olemassaolon tähden, mutta valtaväestö ei joudu kärsimään samoista asioista saati välttämättä tiedä niiden olemassaolosta. Feikkiasu on siis vähemmistölle muistutus siitä, että valtaväestö ei a) tunne vähemmistökulttuuria tarpeeksi välittääkseen ostaa aitoa, b) ymmärrä, millaista syrjintää vähemmistö edelleen kokee kulttuurinsa tähden, c) joku muu tekee rahaa myymällä valheellista kuvaa vähemmistöstä, joka on yhteiskunnassa muutenkin huonommassa asemassa valtaväestöön nähden.
Saamelaisten kohdalla usein otsikoihin noussut esimerkki on saamenpuvun ja siihen kuuluvien osien feikkiversiot, joita myydään turisteille ja joita käytetään Lapin matkailun kuvastossa verrattain usein. On hyvin todennäköistä, että suomalainen, joka ei ole perehtynyt saamelaiskulttuuriin, perustaa mielikuvansa saamelaisista juuri tällaisille tekaistuille kuvastoille. Vertaukseksi: jos tekee googlessa kuvahaun sanoilla ”neljän tuulen lakki”, löytää enimmäkseen tällaisia kuvia:
Kaikki näissä kuvissa olevat lakit ovat feikkejä, halpoja kopioita saamenpukuun kuuluvasta miesten hatusta, puhumattakaan siitä, että termi ”neljäntuulenlakki” on suomalaisten keksimä, ei saamelaisten. Näitä myydään niin monessa paikassa, että niihin on mahdotonta olla törmäämättä. On luonnollista, että näitä ei osaa mieltää feikeiksi, jos tämä on ainoa ”saamelaishenkinen” asuste, jonka on koskaan nähnyt. Kuitenkin ostamalla ja käyttämällä tällaista hattua, on tukenut kulttuuriseen omimiseen syyllistyvää tuottajaa ja osallistuu siten itse kulttuuriseen omimiseen sillä välin, kun saamelaiset voivat kuulla pilkkahuutoja käyttäessään saamenpukuja suomalaisten keskuudessa.
Sitten toiseen kysymykseen: Mistä minä tiedän, että näkemäni hattu oli feikki?
Minulle vihastunut mies on oikeassa siinä, että en tosiaan osaa ”lassota poroa”, kuten hän sen sanoi. Sukuhaarallani ei ole poroja eikä ole pitkään aikaan ollutkaan. Sen sijaan sukuni on tunnettu käsityöläissuku: Laitin suvussa on sukupolvien verran käsityötaitajia. Heidän toimestaan on mm. tehty uraa käsityöopettajina saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, oltu perustamassa saamelaiskäsityöläisten yhdistystä Sámi Duodji ry (joka sattumoisin myös myöntää käsityön aitouden todistavan laatutodistuksen myytäville käsitöille), sekä lahjoitettu mittavia määriä saamenkäsitöitä saamelaisarkistoon ja useisiin museoihin. Yksi sukuni tunnetuimmista käsityöläisistä nimettiin juuri Lapin yliopiston kunniatohtoriksi. Tätä henkilökohtaista taustaa vasten, teen nyt pari asiaa selväksi.
Jos ”saamelaishatun” tai ”neljäntuulenlakin” voi ostaa huoltoasemalta, se on feikki. Jos sen voi ostaa Rovaniemen SantaParkista, se on feikki. Jos sen voi ostaa Helsinki-Vantaan lentokentältä, se on feikki. Jos sen voi ostaa Ivalon S-Marketista, se on feikki. Jos siinä on teollisesti tuotettu pesulappu, se on feikki. Jos siinä lukee ”Made in China”, se on feikki.
Seuraavissa kuvissa olevat hatut ovat aitoja:
Kuvien puvut vasemmalta oikealle: inarinsaamelainen puku, enontekiöläinen puku, kolttasaamelainen puku, utsjokelainen puku, vuotsolainen puku. Lähde: Sámi Duodji ry
Saamelaisen käsityöläisen silmään feikkihattu sattuu heti, sillä feikeissä hatuissa eri alueiden hattujen erityispiirteitä on sekoitettu tietämättä, että piirteet eivät kuulu yhteen. Siksi hattu on niin helposti tunnistettavissa feikiksi.
Saamenpukuun kuuluvia osia, kuten hattuja, ei voi myöskään ostaa muunlaisesta kaupasta kuin virallisesta saamenkäsitöiden kaupasta; hatut tehdään käsin, henkilökohtaiseksi, käyttäjän suvun ja kotiseudun mukaan. Saamenpuvun osia ei pääasiassa tehdä myytäväksi yleisesti, sillä ei ole olemassa ”yleissaamelaista” asua, jota kuka tahansa saamelainen voisi käyttää. Jokainen hattu on henkilökohtainen, eikä yhteen sukuun kuuluva saamelainen voi automaattisesti lainata toisen saamelaisen hattua. Siksi hattuja ei myöskään tehdä myytäviksi yleisesti; saamelaisen käsityökulttuurin mukaisesti hatun hankkija tietää, mikä hattu hänelle kuuluisi, eikä ostaisi kaupasta hattua sattumanvaraisesti.
Tätä kaikkea vasten kiinnittäisin huomiota minuun kohdistuneeseen syytökseen tietämättömyydestä (pohjautuen siihen, että asun tällä hetkellä Helsingissä). Kumpi itseasiassa on minulle suuttuneen miehen käyttämin sanoin ”sapmilarppaaja”: saamelainen, joka asuu saamelaisalueen ulkopuolella, vai suomalainen, joka ei erota käyttämäänsä feikkisaamelaishattua aidosta? Jätän vastauksen lukijoideni harkintaan.
Petra Laiti 