Näpit irti saamenpuvustani

Viime päivien jäljiltä minua on jäänyt todella vaivaamaan twitterissä pyörinyt keskustelu. Tällä kertaa kyse oli tilanteesta, jossa saamelainen koki ei-saamelaisen käytöksen loukkaavaksi ja kertoi siitä twitterissä. Lyhyesti tiivistettynä tilanne meni kutakuinkin niin, että saamelainen oli laskenut hetkeksi pois hänelle kuuluneen saamelaislakin, jonka hoitoalalla toiminut vieras henkilö oli kysymättä ottanut käteensä, tunnustellut sitä käsissään ja kehunut kauniiksi. Twitter-keskustelu polkaisi liikkeelle siitä, kun saamelainen kertoi kokemuksen olleen ahdistava ja toiseuttava.

Lienee sanomattakin selvää, että näin tekstimuodossa luettuna tilanteen voi tulkita eri tavoin, ja tilanteen tulkintaan liittyvät myös vahvasti kulttuurierot, joita ei-saamelaisen voi olla mahdotonta hahmottaa. Moni ei-saamelainen twitterissä valitsikin lukea tilanteen käytännössä hysteriana, jatkona heidän mielestään jo valmiiksi liian pitkälle menneestä korrektiuden kulttuurista. Seurauksena oli ilkeämielisiä viestejä ja kommentteja, pilkkaa ja silmien pyörittelyä väitetystä yliherkkyydestä. Koska kuitenkin itse tunnistan niin kovin hyvin kuvatun tilanteen, ajattelin, että olisi paikallaan puhua saamenpuvun koskemattomuudesta. 

Saamenpuvun koskemattomuus on moniulotteinen asia. Yhtäältä voidaan puhua koskemattomuudesta käsitetasolla, jolloin kyse on vaikkapa feikkisaamenpuvuista ja saamenpukua jäljittelevistä puvuista, joita yritetään naamioida autenttisiksi, vaikka ne eivät sitä ole. Tällöin koskemattomuudessa kyse on kulttuuriperinnön suojelemisesta. 

Toisaalta saamenpuvun koskemattomuudella voidaan tarkoittaa myös jotain konkreettista – että saamenpukuun ei tulisi fyysisesti koskea. Välitön tarkennus: tämä ei ole mikään saamelaisyhteisön sääntö sellaisenaan, vaan kyse on jokaiselle henkilökohtaisesta suhtautumisesta. Aivan kuten erilaiset ihmiset ovat koskettelevampia tai kosketuksen kautta läheisempi kuin toiset, niin myös saamelaiset ovat saamenpukujen suhteen. Saamenpukuun koskemiseen liittyy silti myös kulttuurillisia funktioita, kuten asettelua ja siistimistä, jota odotetaan omien läheisten ja ystävien tekevän. Koska jokainen puku on henkilökohtainen ja kantaa mukanaan kantajansa omaa tarinaa ja perimää, saamenpukuun koskeminen on joka tapauksessa varsin intiimi asia myös saamelaisten välillä.

Mitä tulee ulkopuolisiin ja siihen, että ulkopuolinen koskee jonkun yllä olevaan saamenpukuun, siihen liittyy kulttuurillisia herkkyyksiä. Niitä ymmärtääksemme on tehtävä lyhyt katsaus saamenpukuun kohdistuvista mielikuvista. Jos katsomme suomalaisen väestön saamenpukuun kohdistuvaa käytöstä kansallisella tasolla, voidaan piirtää eräänlainen suomalaisen katseen spektri.

Spektrin äärimmäinen pääty on tietenkin viha. Vaikka saamenpuvun käyttö onkin historiallisesti ollut katkeamatonta, puvun käyttö on kuitenkin käynyt läpi monenlaisia vaiheita ja käytön hyväksyttävyys on vaihdellut paikasta riippuen. Saamenmaan lähihistoriassa, sanotaan nyt vaikka 1950-luvulta lähtien tiedetään vaiheita, kun tietyillä paikkakunnilla ei käytännössä voinut pitää saamenpukua yllään. Pukuja on halveksittu, niiden käyttäjiin on kohdistunut syrjintää, ja pukuja on saatettu yrittää repiä ihmisten yltä pois. Saamenpuvun käyttö on paikoin nähty jopa radikalismina, mikä näkyy edelleen saamelaisten oikeuksia vastustavien retoriikassa. Puvun käyttäjiin on paikoin kohdistunut niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa. Tällöin kyse on ollut saamelaisvihasta – vihasta, joka kohdistuu saamelaiseen hänen saamelaisuutensa tähden. Kaikkialta tämä surullinen ilmiö ei ole poistunut 2020-lukuun mennessä. 

Spektri jatkuu stereotypioina, joita saamenpukuun ja saamelaisuuteen liittyvät. Saamenpuvun käyttäjään on saatettu yhdistää kaikkia niitä stereotypioita, joita suomalainen matkailuala ja pop-kulttuuri ovat luoneet ja ylläpitäneet: saamelainen on likainen, saamelainen on juoppo, saamelainen on tyhmä tai takapajuinen, ja niin edelleen. Feikkisaamenpukujen brändäytyminen penkkareihin, urheilutilanteisiin ja missikisoihin on tehnyt osansa siinä, että saamenpuku (ja sen kaltaiset vaatteet) on nähty osana suomalaista viihdekulttuuria. Se on naamiaisasu, tai ryypiskelyasu, tai hassutteluasu, ja vakavasti asua ei tarvitse ottaa. Tämä kaikki liittyy tietenkin aiemmin mainittuihin ilmiöihin saamenpuvun kopioimisesta, varastamisesta ja omimisesta. Kyse on siis noidankehästä, jossa saamenpukua kopioidaan ja varastetaan, minkä jälkeen feikkipukuja käytetään tietynlaisten asioiden brändäykseen, joka puolestaan kostautuu saamelaisille stereotypioiden, syrjinnän ja asiattoman käytöksen muodossa. 

Vähemmän puhuttu ilmiö on seksualisointi. Saamelaisiin ei ainakaan oman perehtymiseni mukaan ole kohdistunut samanlaista hyperseksualisointia kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin, mutta ei se täysin poissaolevaakaan ole. Olen teinistä asti kuunnellut nimenomaan pohjoiseen sijoittuvia rivoja vitsejä ja kaskuja, joiden ilmiselvänä inspiraationa ovat tarinat sieniä syövistä pohjoisen ihmisistä, jotka eivät hillitse omaa, sanotaanko, “eläimellisyyttään”. Kun sittemmin olen lukenut vihapuhetta itsestäni ja muista saamelaisista, niin seksuaalinen väkivalta on niissä tavalla tai toisella läsnä. Yöelämässä tämä näkyy toisinaan karuna, rasistisena suhtautumisena, että saamelainen on tavalla tai toisella “kokemus” verrattuna valtaväestöön. Samaa viestiä toistavat myös usein saamenpuvun mukaan tehdyt naamiaisasut, joissa etenkin naisen puvun helma on usein tuntuvasti lyhyempi ja kaula-aukko saattaa olla hyvinkin avoin, mitä se ei saamenpuvussa käytännössä koskaan ole. Ja kukapa voisi unohtaa Jenni Hiltusen Grind-teosta, jossa feikkisaamenpuku on hyperseksualisoinnista kertovan videon tärkein asuste?

Spektrin loppupäässä voisi ajatella olevan jalustalle nostaminen. Tähän kategoriaan kuuluisi esimerkiksi tietty naivistinen suhtautuminen saamelaisiin, kuten saamelaisten mieltäminen satuhahmoiksi tai tietäjiksi, ja etenkin luontosuhteen vääristely ja maagiseksi maalaaminen. Lisäksi laittaisin samaan lokeroon myös shamanismin ihannoinnin, mystiikan ja ihmisten halun käyttää saamelaisia osana omaa hengellisyyttä. Tällöinkin kyse on paljon enemmän ihmisten omista mielikuvista ja haluista kuin saamelaiskulttuurin todellisuudesta.

Suomalainen katse saattaa siis nähdä saamenpuvussa mitä tahansa tältä spektriltä. Suomalaiselle katseelle puku voi olla viesti, että tuota ihmistä kuuluu vihata, tuolle ihmiselle kuuluu kaataa shotti, tuo ihminen on hassuttelija, tuo ihminen on maaginen, ja niin edelleen. Kierroksia lisää se, että suomalaisessa valtakulttuurissa mikään ei vertaudu saamenpuvun käyttöön, ja siksi saamenpuvun käyttötarkoitusta ei ymmärretä. Harjoituksen vuoksi, lukija, pohdi omaa vaatekaappiasi ja mieti, mikä asu on sinulle tuki ja turva, jossa tunnet olosi itsevarmaksi ja mukavaksi. Siihen tunteeseen saamenpuku vertautuu – ei iltapukuun, ei naamiaispukuun, ei kansallispukuun, vaikka kaikkea tätä suomalainen katse saamenpuvussa näkeekin. Suomalaisen katseen spektrin tuloksena onkin mitä moninaisin joukko mahdollisia kohtaamisia, kun suomalainen ja saamenpuku kohtaavat. Ohessa muutama esimerkki, joita olen henkilökohtaisesti ollut todistamassa:

• Vieras ihminen tarttuu saamenpukuun pukeutuneen kaverini helmasta ja nostaa helmaa liki kaverini vyötärön tasolle tutkiakseen helman koristelua. Sama ihminen kehuu meitä kauniiksi päästämättä irti kaverini helmasta, ja sen jälkeen käyttää meistä sanaa “lappalainen”.
• Vieras ihminen tulee eteeni ja alkaa hypistellä rintaani kiinnitettyjä hopeita. Hän sanoo kuin itsekseen, “ovatpa kauniita”. Ihminen tarttuu hopeisiin kuin asiaan, jota katsoisi kaupan hyllyllä, ei katsoa minua silmiin, ei esittelee itseään, ja lähtee pois.
• Vieras, humalainen pukumies SuomiAreenassa yrittää tarttua päässäni olevaan lakkiin ja haluaa laittaa sen omaan päähänsä, koska se olisi hänestä hauskaa.
• Istun katsomassa paneelia, jossa suomalainen panelisti tarttuu vieressä istuvan saamelaisen panelistin gáktin helmaan ja tutkii helmaa sormiensa välissä kesken toisen panelistin puheenvuoron.
• Minulla ja kaverillani on saamelaiset huivit ja kengät. Auto hidastaa eteemme, ikkuna rullautuu auki, ja autossa ollut joukko ihmisiä huutaa meille ja kuvaa reaktiotamme puhelimillaan.
• Olen saamenpuku päällä akateemisissa vuosijuhlissa. Tuntematon mies tarttuu minuun ja yrittää seksuaalisesti ahdistella minua. Mies heitetään ulos juhlista, mutta jää odottamaan minua ulos, ja kulkee perässäni huudellen minulle asioita. Onneksi seurassa olleet kaverit suojelivat.
  

Enkä tähän edes laskenut niitä kertoja, kun ei-saamelainen on puvun kehumisen jälkeen jallittanut minut nurkkaan ja ryhtynyt tenttaamaan saamelaisista välittämättä siitä, mitä minä olin tekemässä ja minne olin menossa.

Itselleni saamenpuvun koskemattomuudessa on siis pitkälti kyse siitä, että koskemiseen liittyy pitkä litania epämiellyttäviä ja ahdistavia kokemuksia tilanteista, joissa ulkopuoliset, vieraat ihmiset tekevät minusta kuin nuken, jolla voi leikkiä. Siinä on kyse siitä, että pukuun koskeva ihminen ei näytä ymmärtävän, että puvun sisällä on elävä ihminen, jonka koskemattomuutta pitää kunnioittaa siinä missä kenen tahansa muunkin. Kyse on siitä, että minulla naisena tuntuu olevan fyysisesti turvallisempi tilanne silloin, kun minulla ei ole saamenpukua päällä.

Muutama päivä sitten minulta kysyttiin, että eikö saamenpukua sitten saakaan kutsua kauniiksi, liittyen juuri tekstin alussa mainittuun tapaukseen. Kysymyksen tuloksena oli pitkä keskustelu, jossa jouduin itsekin pohtimaan asiaa eri näkökulmista. Saamenpuvun ja saamenkäsityön kauneus on aivan todellista, kyllä, ja etenkin kun puku on itseni ompelema, niin totta kai olen sen kauneudesta ylpeä. Mutta joka kerta, kun täysin vieras henkilö kehuu sitä kauniiksi, hälytyskellot alkavat soida kaikista niistä kerroista, kun niillä sanoilla aloitettu kohtaaminen on päättynyt minun kannaltani hyvin ikävästi. 

Kun juuri kauneus on se, johon tilanteen aiheuttajat tuntuvat niin usein vetoavan. Onpa kaunis, sanoo vieras ja tarttuu puvun helmaan nostaakseen siitä. Onpa kaunis, sanoo vieras ja tarttuu päässäni olevaan hattuun. Onpa kaunis, sanoo vieras, ja ryhtyy ahdistelemaan. Moni onkin tässä vaiheessa saattanut saada mielleyhtymän catcalling-ilmiöön, eli siihen, että naisille huudellaan pyytämättä kohteliaisuuksia, kommentteja tai rivouksia. Paitsi että kadulla huutelun lisäksi tuntemattomat ihmiset tulevat myös estottomasti ja fyysisesti koskettelemaan. Ja kuten catcalling-ilmiönkin kohdalla, luonnollisesti on myös niitä, jotka ovat kivenkovaan sitä mieltä, ettei mitään ongelmaa ole olemassakaan.

Tätä tekstiä kirjoitettaessa minua myös ärsytti. Ärsytti, että pitää oikein auki kirjoittaa niinkin yksinkertainen asia kuin että miksi vieraiden ihmisten tavaroihin on asiatonta kajota. Ärsytti, että saamenpukuun ja pukua käyttäneisiin saamelaisiin on vuosikymmenten ajan kohdistunut ties mitä törkeyksiä, mutta kun saamelainen kokee suomalaisen käytöksen ahdistavaksi, niin se on mukamas saamelaisen syy. Ärsytti, että vaikka kenelle tahansa on selvää, että on epäkohteliasta ruveta kaksin käsin roikkumaan jonkun housunlahkeesta, niin silti jostain syystä “älä koske saamenpukuun” tulee ihmisille täysin yllätyksenä. Ja todella, todella otti päähän taas ajatella sitä, että siinä missä länsimaiset vaatteet päällä yksilön fyysinen koskemattomuus on olevinaan suomalaisen yhteiskunnan arvo, saamenpuku päällä samat säännöt eivät päde.

Joten siksi. Siksi minä en halua, että vieraat ihmiset koskevat saamenpukuun ja sen osiin. Siksi minä hätkähdän, kun vieras ihminen sanoo pukuani kauniiksi. Siksi suojamuurit menevät päälle aina, kun vieras ihminen lähestyy. Sillä minä en koskaan tiedä, miten tilanne kannaltani päättyy.