Tarpeetonta. Sitä tämä kaikki on.
Kun tein Lux Helsinkiä koskevan videon julkiselle instagram-tililleni, kyseessä oli tämän vuoden viidestoista profiilipostaus ja kahdeskymmenes livelähetys. Sitä ennen olin kaikin voimin yrittänyt saada huomiota etenkin Oslossa käynnissä oleville mielenosoituksille Fosenin laittoman tuulivoimapuiston tähden, mutta myös muille aiheille.
Postaukset käsittelivät saamelaiskäräjälain kaatumista, mielenosoitusta eduskuntatalon ulkopuolella, ilmasto-oikeudenmukaisuutta, sateenkaarivähemmistöjä, saamelaisnuorten yhteistä kannanottoa YK:ssa, eettistä matkailua sekä tietysti St1:n tukemaa Davvi-tuulivoimapuistoa. Etenkin lokakuussa tapahtuneet Fosen-protestit saivat somessani runsaasti tilaa, sillä Norjan parlamentin valtaus, Norjan valtion energiayhtiö Statkraftin sulkeminen ja Norjan kuninkaan ja kruununprinssin tapaaminen olivat ainutlaatuisia ja järisyttäviä tapahtumia, joista Suomen media ei uutisoinut kertaakaan niiden tapahtuessa. Jos se, että poliisi kantaa minut ulos toisen valtion parlamentista ei herätä yhteydenottoa yhdeltäkään toimittajalta, niin ajattelin, että ei sitten mikään. Kun avasin instagramini tehdäkseni hyväntuulisen livelähetyksen itselleni tärkeästä tapahtumasta, en olisi millään jaksanut uskoa, että vaikutus on tämä.
Videolla kritisoin Lux Helsinkiä tapahtumana siitä, että he tekevät mielestäni heikon teosvalinnan. Kritiikki perustuu sille, että Lux Helsinki on aikaisemminkin ottanut saamelaisia taiteilijoita ohjelmistoonsa (mm. Outi Pieskin 2017 ja Wimme Saaren 2014 & 2022), joten heillä oli hyvin tiedossa se, että halutessaan saamelaista taidetta on tarjolla. Kritiikki perustuu myös siihen, että Helsingissä on hyvin pitkään ollut läjäpäin turistikauppoja, jotka myyvät suoraan saamelaiskulttuurista varastettuja symboleita, hattuja, rumpuja, koristeita, leluja, ties mitä. Siinä missä räikeimmät esimerkit ovat pohjoisesta hiljalleen kadonneet, Helsingissä ne ovat edelleen olemassa. Temppeliaukiolla seisova puu-ukko, jolla on päässään neljän tuulen lakki ja kädessään Suomen lippu, on suorastaan ikoninen osa aukion näkymää.
Senaatintori, jonne Lux Helsingin tulisi ko. teos heijastaa, on yksi Helsingin keskeisimpiä turistikohteita, jonka kautta myös useimmat (joilleivät kaikki) turistibussit kiertävät. Teoksessa ei ole selkeää tekstuaalista viittausta saamelaisiin, eikä teoksessa ole tarkoitus kertoa saamelaisista kansana. Teoksen tarkoitus on esittää saamelaiset satuhahmoina ja menetettynä kulttuurina jopa 600 000 kävijälle, joista moni ei ole koskaan kuullut saamelaisista, eivätkä Lux Helsingin teosvalinnan kautta kuulisikaan. Sen sijaan he saisivat mainoksen tuhansia euroja maksaville öljymaalauksille, joiden kerrotaan esittävän myyttisiä satuhahmoja ja menetettyjä kulttuureja.
Lisäksi nostin esille toisen asian: ko. taiteilijan näkemyksen kulttuurisen omimisen ilmiöön, jota hän oli muutama vuosi taaksepäin kommentoinut. Taiteilijan näkemys (jo) silloin oli, että keskustelu on mennyt liian pitkälle, että kaikki kulttuurit kuuluvat kaikille, ja että hänen tulee itse voida päättää, miten osoittaa arvostustaan kulttuureille riippumatta siitä, mitä kulttuurin edustajat itse sanovat. Tätä kaikkea hän kommentoi kertomalla ohjanneensa musiikkivideon, jossa laulaja esiintyy intiaanisulissa.
Nostin videollani tämän esille siksi, että minusta Lux Helsingin teosvalinta synnytti kiinnostavan pattitilanteen. Kerron videolla, miten hankalaksi teosvalinnan kritisoiminen muuttuu, kun taiteilija on jo itse etukäteen asettanut keskustelun lähtökohdat sellaisiksi, että kaikki kritiikki voidaan tulkita osana jonkinlaista tyhjänpäiväistä kulttuurisotaa. Kuvasin videolla, miten vaikeaa on päättää, miten teosvalintaan ylipäänsä suhtautua, kun minkäänlainen kritiikki on jo tällä tavoin valmiiksi selitetty pois.
Kommentoin lisäksi teoksen sisältöä, sillä se on mielestäni vanhanaikainen ja auttamattoman pinnallinen kuvaus, joka aiheuttaa minussa lähinnä myötähäpeää. Tämä etenkin siksi, että ilmiselvä saamelaishahmo osana teosta, jonka tarkoitus on kuvata menetettyjä kulttuureja ja satuhahmoja (kuten merenneitoja) on juurikin sama kuvasto kuin mitä helsinkiläiset turistikaupat saamelaisista myyvät. Helsinkiläinen konteksti on siis olennainen sille, miksi ko. teoksen heijastaminen Senaatintorille oli minusta, kuten videolla sanon, noloa, tarpeetonta ja vanhanaikaista.
En ole muuttanut mieltäni mistään näistä kohdista. Sen sijaan olen eri mieltä siitä, mitä minun on sanottu tehneen.
Millä tahansa mittapuulla harmiton instagramlive sai aikaan hyökyaallon tavalla, joka on kerta kaikkiaan naurettava. Minun on väitetty rajoittavan sananvapautta ja taiteellista vapautta. Minun on väitetty olevan täydellinen koulukiusaaja ja häiriköijä. Minua on syytetty fasismista ja jopa kutsuttu terroristiksi. Lisäksi, tietysti, minulle on kerrottu olevani päästäni sekaisin, että olen huomionkipeä vinkuja, että olen täysi häpeä koko Saamen kansalle, että pilaan kaikkien saamelaisten maineen, että saamelaisten tulisi olla kiitollisia ja nöyriä, että saamelaiset ovat etuoikeutettuja, ja ettei Suomessa mitään saamelaisvihaa ole edes olemassakaan. Mikään näistä syytöksistä ei ole uusi – ne putkahtavat liukuhihnalta esiin joka kerta, kun kulttuurinen omiminen nousee pinnalle.
En puuttunut taiteilijan vapauteen kuvata saamelaisia millään tavoin, päinvastoin. Itse videolla sanon monta kertaa, että taiteilija voi tehdä mitä haluaa, vaikka en itse ymmärtäisikään hänen syitään. En väittänyt, että kantani edustaa kaikkien saamelaisten näkemystä asiaan, kuten en ole kertaakaan koko urani aikana tehnyt. En myöskään – vastoin kaikkia tapahtuman kuvauksia – pahoittanut mieltä teoksesta, päinvastoin. Videolla tunnelma on naurava ja melkoisen leppoisa, koska tilanne oli minusta ennen kaikkea tarpeeton ja helposti vältettävissä. Sanoin lisäksi aivan selkeästi, että taiteilijan ei tarvitse antaa kenenkään estää itseään, mutta tapahtumajärjestäjänä Lux Helsingillä on vastuu pohtia myös nostaamani näkökulmaa ja sitä, millaisessa kontekstissa saamelaiset esitetään. Saamelaiset voivat keskenään olla vaikka miten kirjava joukko, mutta me olemme olemassaoleva kansa, emme menetetty kulttuuri tai satuhahmoja.
Kun suomenkielinen Yle otti yhteyttä tehdäkseen jutun, sanoin heille suoraan, että pidän jutun tekoa tarpeettomana. Sanoin myös, että mielestäni jutun tekeminen tulee aiheuttamaan jo tavaksi muodostuneen palautevyöryn ja joudun siivoamaan kommenttikenttiäni sen jälkeen. Tästä syystä en antanut haastattelua, mutta juttu tehtiin, ja tulokset ovat nähtävillä. On surkeaa, että suomalaiset mediat ehdoin tahdoin haluavat vahvistaa itse keksimäänsä stereotypiaa saamelaisista herkkähipiäisinä ja mielensäpahoittajina samaan aikaan, kun vallitsee täysi radiohiljaisuus niistä ”oikeista asioista”, joista suomalaiset trollikommentoijat väittävät, että emme koskaan puhu. Kuten Lux Helsingin teosvalinta, koko mediasirkus on minusta noloa, tarpeetonta ja vanhanaikaista.
Yksi asia keskustelusta kuitenkin puuttuu, ja se on juuri Helsinki. Omaa helsinkiläisyyttäni on vuosikaudet käytetty argumenttina sille, miksi minun ei tulisi puhua saamelaisasioista. Sitä on jopa käytetty koko saamelaisuuteni kyseenalaistamiseen, anonyymeistä trolleista aina tiettyihin kansanedustajiin asti. Minun on väitetty olevan paljasjalkainen stadilainen, joka punaviheraatteen kasvattamana on täysin etääntynyt siitä, mitä ”aito lappilainen” mahtaisi ajatella yhtään mistään. Tosiasiassa paljasjalkaista helsinkiläistä minusta ei saa tekemälläkään, sillä muutin Helsinkiin aloittaessani yliopiston vuonna 2014. Näitä syytöksiä on silti kuultu tässäkin taidekohussa, vaikka kerrankin kyseessä nimenomaan on HELSINKIÄ koskeva asia.
Lux Helsinki on – ta-daa – helsinkiläinen festivaali, joka valjastaa ikonisia helsinkiläisiä rakennuksia ja paikkoja valotaidenäyttämöiksi surkeissa talviolosuhteissa rämpivien helsinkiläisten iloksi. Tapahtuman pääjärjestäjä on Helsingin kaupunki. Jos milloinkaan on ollut hetki (edes väitetysti) helsinkiläiselle saamelaiselle keskustella jostakin itselleen läheisestä asiasta, se on tämä. Siksi minusta on erityisen turhaa, että keskustelusta tehdään valtakunnan tason mediaspektaakkeli, jossa kysytään, miten tämä liittyy mihinkään, sillä eihän se liity! Se liittyy nimenomaan Helsinkiin, helsinkiläiseen tapahtumaan, helsinkiläiseen kaupunkikuvaan, helsinkiläiseen kulttuurimaailmaan ja tapaan, jolla helsinkiläinen tapahtuma on niin sokea omalle helsinkiläisyydelleen, että oikean kansan niputtaminen satuhahmojen sekaan ei kiinnitä heissä minkäänlaista huomiota. Ja siksi tämä kaikki on tarpeetonta.
Petra Laiti 